Munkkiniemen valoisan asunnon ovella seisoo yksivuotias Cedric, joka on juuri tullut puistosta leikkimästä.

”Munkassa” asumisen etuihin kuuluu se, että viheralue alkaa käytännössä kotitalon pihalta. Vanhemmat Julia, 27, ja Niklas, 30, kertovat viihtyvänsä uusilla kotikulmillaan, jonne he muuttivat puoli vuotta sitten.
”Haluamme asua kaupungissa. On kätevää olla palveluiden, kauppojen ja hyvien kulkuyhteyksien äärellä. Täällä Munkkiniemessä meillä on kaikkea: terveysasema, hammaslääkäri, koulu, päiväkoti ja kirjasto. Kaipaan vain uimahallia. Ja Lidliä”, Niklas sanoo.

Mäklinin perhe on malliesimerkki Nurmijärvi-ilmiöksi ristityn kehityksen laantumisesta. Sillä viitataan vuosina 2002–2007 huipussaan olleeseen trendiin, jolloin nuoret perheet muuttivat pääkaupunkiseutua ympäröiviin kuntiin, kuten Nurmijärvelle, Kirkkonummelle ja Vihtiin.

”2010-luvulla nuorten aikuisten elämäntyylissä on tapahtunut muutoksia. He eivät enää tahdo elää pientaloalueella, vaan valitsevat asuinpaikkansa työpaikan sijainnin ja harrastusten mukaan”, kertoo Helsingin tietokeskuksen asiantuntija Pekka Vuori.

Nuoria kiinnostaa koti, perhe ja hyvä ruoka

Mäklinin perheelle kehyskunnat eivät koskaan ole tuntuneet houkuttelevilta.
”En ole koskaan tuntenut tarvetta asua maalla”, Julia sanoo.
Moni muu Julian ikäinen nuori aikuinen ajattelee samoin: viime vuonna joka viides maan 25–29-vuotiaista asui Helsingissä.

Helsingin kaupungin tietokeskuksen Urbaani elämäntapa-tutkimushankkeessa kävi ilmi, että Helsingissä asuvat alle 30-vuotiaat nuoret ovat keskimäärin hyvin tyytyväisiä asuinalueeseensa. Erityisesti “raitiovaunu-Helsingissä”, joka kattaa raitiovaunuverkoston ulottaman kantakaupungin, ollaan muuta Helsinkiä vielä tyytyväisempiä omiin kotikulmiin ja sen palveluihin.

Tutkimuksessa paljastui, että urbaanin elämän kirjo on todella kattava. Mielenkiintoista on, että Helsingissä nostaa päätään nuorten helsinkiläisten uudet, pehmeämmät vapaa-ajan arvot. Näihin kuuluvat downshiftaus ja perhekeskeisyys, jossa sosiaalisia suhteita ylläpidetään selkeämmin omassa lähipiirissä. Elämä keskittyy kodin ja perheen ja hyvän ruuan ympärille.

Äidit avuksi

Julia on äitiyslomalla työstänyt historian graduaan ja Niklas työskentelee Helsingin keskustassa vähittäiskauppayrityksen myyntipäällikkönä. Isovanhempien auttavat kädet ovat antaneet Julialle mahdollisuuden käydä tarvittaessa päivisin yliopistolla.
”Niklaksen ja minun äitini ovat tulleet lapsenvahdiksi käydessäni luennolla. Joskus Niklaskin ehtii kotiin ennen iltaluentoja”, hän sanoo.

Pari toivoo saavansa Cedricille päivähoitopaikan vuodenvaihteessa. Valinnanvaraa rajoittaa kielikysymys, sillä perheen äidinkieli on ruotsi.
”Kaikki paikat ovat niin täynnä, että käytännössä saatamme joutua minne tahansa. Ainoa vapaa paikka saattaa esimerkiksi olla Sipoossa. Sinne kulkeminen olisi tietenkin aivan oma lukunsa”, Julia sanoo.
Tässä elämäntilanteessa yksityinen päiväkoti ei ole vaihtoehto.
”Jos minulla olisi tuloja, voisimme harkita sitä, mutta koska elän opintotuella ja yksityisestä saa pulittaa 280 euroa kuussa, ei taloutemme kestäisi sitä”, hän sanoo.

Ei toivoa vapailla markkinoilla

Julia ja Niklas muuttivat yhteen vuonna 2007 ja pari on seitsemässä vuodessa ehtinyt asua kolmessa eri asunnossa ympäri Helsinkiä. He kuuluvat liki 30 prosenttiin 25–29-vuotiaista Helsinkiin jääneistä nuorista, jotka ovat syntyneet pääkaupunkiseudulla: Niklas vietti lapsuutensa Espoossa ja Julia on asunut Töölössä koko elämänsä. He kuuluvat niihin 13 prosenttiin 25–29 vuotiaista helsinkiläisnuorista, joilla on perhe. Tämä on suhteellisen pieni luku verrattuna muun maan tilanteeseen: koko maassa lapsiperheisiin kuuluu 28 prosenttia kyseisestä ikäluokasta.

Pari myöntää, että tällä hetkellä he luultavasti asuvat tilavammin kuin moni muu nuori perhe, sillä he vuokraavat Julian äidin omistamaa asuntoa.
”Ja onneksi näin on, sillä vapailta markkinoilta kodin löytäminen olisi toivotonta. Saisimme tyytyä pienempään asuntoon tai muuttaa kaupungin ulkopuolelle”, Julia sanoo.

Palveluilla on väliä

Julia suhtautui alun perin Munkkiniemeen muuttamiseen vastahakoisesti, sillä paljasjalkaisen töölöläisen mielestä se sijaitsi liian kaukana keskustasta. Hän on kuitenkin asettunut sinne hyvin.
”Kaikki on oikeastaan paremmin. On rauhallisempaa ja ilmapiiri on mukavampi. Tiesimme, että Munkkiniemi kuuluu niihin kaupunginosiin, joissa saa hyvin ruotsinkielistä palvelua, ja että täällä asuu paljon ruotsinkielisiä perheitä. Se helpotti muuttopäätöstä”, hän sanoo.
Helsingissä asuu vähän yli 35 000 ruotsia äidinkielenään puhuvaa henkilöä, joista Munkkiniemen peruspiirissä vähän yli 2000 henkeä. Heistä 20–29-vuotiaita on 227.

Cedricin tulevaisuuden suhteen asiat ovat hyvällä tolalla: lähin ruotsinkielinen päiväkoti on kulman takana, ala-aste sijaitsee muutaman sadan metrin päässä ja yläasteellekin matkaa on vain kilometrin verran. Kaupunki on kuitenkin uhannut keskittää neuvolajärjestelmänsä viiteen suurempaan keskukseen ympäri kaupunkia. Tällöin Mäklinien lähineuvola siirtyisi Kallioon. Suunnitelmat eivät saa Julialta kiitosta.

”Jos palveluita karsitaan, se tulee varmasti vaikuttamaan kaupunginosan identiteettiin. Tuntuu typerältä, että niiden äärelle pääsemiseen tarvittaisiin auto tai tunteja joukkoliikenteessä. Kaupunkilaisina maksamme jo korkeita hintoja asumisesta, eikä meillä edes ole omaa pihaa. Jos palvelutkin katoavat, onko kaupungissa asumisessa silloin mitään järkeä?”

Mikaela Remes ja Annaliina Niitamo/Kaskas Media