Shabana on gradua vaille valmis fyysikko Helsingin yliopistosta, Aziza puolestaan opiskelee kolmatta vuotta Haaga-Heliassa myyntiä ja markkinointia. Monen vuoden etsinnän jälkeen kumpikin kokee, että oma minuus ja identiteetti ovat nyt löytyneet. Unelmia riittää, mutta elämän suuntaa on vielä vaikea tarkasti kertoa. Shabana tulkkaa daria, farsia, pashtua, englantia ja suomea. Tulkin työ on vienyt hänet synnytyssaliin ja auttamaan esimerkiksi sydänkohtauksen saanutta naista ensiavussa.

Kun Shabana tulkkaa alaikäisille oikeussaleissa, kokee hän erityisen vahvasti, kuinka tärkeä rooli tulkilla voi olla.

- Oikeussalissa kohtaamani nuoret voivat olla elämän epäonnen myötä joutuneet väärälle tielle. Olen ymmärtänyt, millainen roolimalli minulla aikuisena voi olla tarjottavana näille nuorille, joille kaksoiskansalaisuuden minäkuva ei ole selvä. Olen itse käynyt läpi taustaani paljon, ja minulla on paljon annettavaa.

Nuoret tarvitsevat välittäviä aikuisia

Sekä Shabana että Aziza ovat olleet onnekkaita, sillä heidän tielleen on sattunut hyviä ihmisiä, jotka ovat kannustaneet heitä eteenpäin. Shabana kiittää erityisesti opinnonohjaajaansa koulussa.

- Kerroin opolleni haluavani hävittäjälentäjäksi. Käytin vielä silloin huivia, mutta hän ei nähnyt edessään huivipäistä tyttöä, vaan minut, Shabanan. Hän alkoi heti selvittää mitä lentäjäksi opiskelussa vaaditaan, mikä lukio olisi hyvä käydä ja miten lentolupakirja saadaan. Hän ei kertaakaan sanonut, että en pärjäisi. Lopulta valitsin kuitenkin IB-lukion ja fysiikan opiskelun yliopistossa.

Myös Aziza kiittää koulunsa rehtoria, jonka ovi oli aina auki. Vaikka koulussa oli 700 oppilasta, rehtori antoi aikaa, kun häneltä kysyi neuvoa pienissä tai suurissa asioissa. 

- Nuoren luottamuksen saavuttaminen vaatii paljon aikuisilta, sillä luottamus ei tule tyhjästä, Aziza sanoo. Jos vaikka päättäjät sanovat, että me välitämme nuorista, se ei riitä. Pitää näyttää oikeasti teoin, että on kiinnostunut nuorten asioista ja on valmis antamaan heille aikaansa. Shabana sanoo, että hänelle kokemus yhteisöllisestä asumisesta oli mullistava oman minuuden löytämisen kannalta.

- Yhteisöllisessä kodissani naapurini olivat kaiken ikäisiä ja taustaisia ihmisiä, oli lakimiehiä, puutarhureita ja poliitikkoja. Kukaan ei kyseenalaistanut sitä, ettenkö olisi suomalainen. He olivat kiinnostuneita synnyinmaastani Afganistanista ja sain olla siitä ylpeä. Taustani ei ollut minulle enää häpeän aihe. Naapureista tuli perheeni ja olen tämän kokemuksen seurauksena nyt täysin sinut itseni kanssa. Koska olen naimisissa, asun nyt yhdessä mieheni kanssa, mutta kaipaan välillä entistä asumistapaani.

Elämäntaidot matkalla mukana

Aziza on innokas matkailija, hän on kiertänyt eri puolilla maailmaa, esimerkiksi viime vuonna pitkään Intiassa. Maailman monet mahdollisuudet ovat hänelle hyvin selvät, mutta silti Helsinki pysyy ykköskaupunkina. Aziza sai lapsuudenkodissaan oppia vahvan viestin, että sille joka haluaa tarpeeksi, kaikki on mahdollista.

- Jokainen on oman onnensa seppä. Jos opiskelet vuoden alusta asti ahkerasti, pärjäät koulussa hyvin, eikä tule paineita koetta edeltävänä iltana. Minulle opetettiin kotona, että jos opiskelee ahkerasti voi päästä mihin tahansa, vaikka pääministeriksi. Pitää vain uskoa omiin unelmiin ja tavoitteisiin, ne pitävät sinut elossa ja vievät eteenpäin. Asetin itselleni koko ajan lapsesta lähtien pieniä tavoitteita ja saavutin niitä pikku hiljaa.

Unelmien saavuttaminen vahvistaa ja vie eteenpäin. Myös Shabana kiittää lapsuudenperhettään siitä, että on esimerkiksi oppinut kieliä niin hyvin. Hän opetteli darin kielisiä runoja isänsä opetuksella jo pienenä, eikä kielen opiskelu sitten tuottanut vaikeuksia myöhemmin. Shabana kokee, että työkokemukset nuorena niin sanomalehden jakamisesta, kuin puhelinmyynnistäkin ovat myös olleet hänelle tärkeitä. Raskaat työt ovat opettaneet arvostamaan niitä tekeviä.

Kukaan ei pärjää yksin

Sekä Shabana, että Aziza korostavat, että kukaan nuori ei pärjää yksin. Verkostoja tarvitaan. Kaikki tarvitsevat ympärilleen kannustavia ihmisiä, mutta apua pitää osata myös pyytää, Aziza sanoo.

- Koulussa opin, että aina pitäisi puhua asioista. Jos on haasteita tai ongelmia tai pelkää epäonnistumista, pitää kääntyä sellaisen ihmisen puoleen, joka on ehkä kokenut jotain samanlaista ja osaa auttaa. Yksin ei saa jäädä ongelmien kanssa makaamaan. Avun pyytäminen ei osoita heikkoutta, päinvastoin. Se kertoo viisaudesta ja kypsyydestä ja siitä, miten rohkea olet.

Sekä Shabana, että Aziza haaveilevat tulevaisuudessa samasta asiasta: molemmilla on vahva halu auttaa muita. Yksi tulevaisuuden haaveista onkin perustaa orpokoti Afganistaniin, jossa on paljon sodan ja konfliktien vuoksi yksin jääneitä lapsia. Shabana ja Aziza toivoisivat, että voisivat antaa näille lapsille mahdollisuuden päästä eteenpäin elämässään.  Sitä ennen heidän osaamiselleen ja taidoilleen löytyy paljon tarvetta Suomesta. Elämän suunta selkeytyy pikku hiljaa.

Teksti: Anna Gustafsson, toimittaja Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus 
Kuva: Minna Manninen