Kaisla, 24, pääsi yliopistoon heti lukiosta valmistuttuaan vuonna 2009. Helsingissä suoraan ylioppilaskirjoitusten jälkeen jatko-opintoihin jatkoi vuonna 2009 vain 33 prosenttia ylioppilaista. Vuonna 2011 määrä oli laskenut 32,5 prosenttiin. Vuosi ylioppilaskirjoitusten jälkeen jatko-opintojen parissa puurtaa kuitenkin jo yli 50 prosenttia ylioppilaista.

Kaislan kavereista kukaan ei hakenut samaan kouluun. Kaisla oli uransa suhteen kuitenkin päättäväinen.

”Halusin töihin terveydenhuoltoalalle, mutta lääkärin tai hoitajan ura ei tuntunut omalta. Farmaseutit tekevät siistiä paperityötä, mutta edistävät samalla ihmisten hyvinvointia, joten päädyin siihen.”

Kaisla kulki ensimmäiset puoli vuotta koulun ja Kirkkonummella sijaitsevan lapsuudenkotinsa väliä, kunnes muutti omilleen Kallioon. Hän, kuten yhdeksän kymmenestä alle 25-vuotiaasta itsenäisesti asuvasta helsinkiläisestä, asuu vuokralla pienessä vapailta markkinoilta hankitussa asunnossa.

 Nyt Kaisla kuuluu siihen 7 prosenttiin helsinkiläisistä 20–24-vuotiaista, joilla on jo korkea-asteen tutkinnon paperit taskussaan. Tällä hetkellä Kaisla on vakitöissä, mutta suunnittelee vielä lukevansa maisteriksi – joskin toisella alalla.

”Farmasian maisterit työskentelevät esimiesasemassa, mutta hallinto ei kiinnosta minua. Olen harkinnut hakevani Aalto-yliopistoon teknilliselle puolelle. Hankkimalla insinöörin paperit voisin työskennellä lääkekehittämisen parissa”, hän sanoo.

Töissä on kuitenkin nyt niin mukavaa, ettei Kaislalla ole kiirettä. Paluu koulun penkille saa odottaa ainakin vuoden.

 Työnteolla positiivinen vaikutus

Kaisla kertoo apteekkialan työllistymistilanteen olevan hyvä ja on yleistä, että opiskelijat käyvät töissä koulutuksen ohella. Hän sai töitä miltei heti koulun alettua vuonna 2009. Kaisla oli onnekas, sillä samana vuonna nuorten työllisyystilanne Helsingissä alkoi heikentyä yleisen taloustaantuman vuoksi.

”Pääsin jo opiskeluaikana apteekkiin tekemään kassahommia ja muita teknisiä töitä, kuten kuljetusten purkua ja hyllyttämistä.”

Kaislan mukaan työnteko on vaikuttanut opintoihin, mutta lähinnä positiivisessa mielessä.

”Töiden ansiosta olen pystynyt sisäistämään tietoa paremmin, sillä olen nähnyt, miten teoriaa sovelletaan käytännössä. Esimerkiksi lääkelaskujen opetteleminen oli helpompaa, kun tajusi, että tässä myydään ihmisille lääkkeitä, eikä mokiin ole varaa.”

Sulavasti keski-ikäisten joukossa

Vielä puoli vuotta sitten Kaisla työskenteli yhteisössä, jossa hän oli hänen lisäkseen vain yksi nuori aikuinen. Kaikki esimiestä lukuun ottamatta olivat neljänkympin paremmalla puolella. Kaisla ei kuitenkaan kokenut olevansa ulkopuolinen.

”Meillä oli todella rento ja avoin ilmapiiri. Pystyimme keskustelemaan kaikesta.”

Toisinaan ikäerosta väännettiin vitsiä.

”Muutamat työkaverini kutsuivat minua leikkisästi vauvakseen, koska onnistuin kärsimään kaikista lastentaudeista”, hän nauraa.

Vaikka konkareilla oli iän tuomaa auktoriteettia ja enemmän kokemusta erikoistapauksista, Kaisla kertoo tiedon kulkeneen molempiin suuntiin. Myös Kaislan vastavalmistuneen tietämystä osattiin hyödyntää.

”Minulla on kuitenkin kaikkein tuorein tieto jatkuvasti kehittyvältä alalta. Oli hauskaa, että se kiinnosti muita.”

Tietotekniikka oli yksi niistä harvoista asioista, joissa ikäeron huomasi.

”Sähköiset uudistukset, kuten elektroninen resepti, olivat joillekin haasteellisia. Osasin sisäistää asiat nopeammin, joten pääsin olemaan muille avuksi.”

 Omalla asenteellaan voi vaikuttaa

Viime syksynä Kaislan työpaikka siirtyi isompaan toimipisteeseen. Vaikka maisema vaihtui, vanhat työkaverit jäivät, ja uusia eri ikäisiä kollegoita tuli lisää. Vanhojen työkavereiden kanssa tulee silti edelleen jaettua henkilökohtaisemmat asiat.

”Kun toisia näkee päivittäin kahden ja puolen vuoden ajan, oppii tuntemaan heidät ja tietää, että voi puhua luottamuksellisesti.”

Ikäkysymys ei Kaislan mielestä ole oleellinen.

”Saatamme jutella perhekuvioista, mutta yhtä usein puhumme kirjallisuudesta, musiikista, laukuista, vaatteista ja meikeistä. Samoista asioista, joista puhun ikäisteni kanssa.”

Kaisla uskoo, että pärjääminen erilaisissa yhteisöissä on hänen omissa käsissään.

”Sillä, kuinka itse suhtautuu ihmisiin, on suuri vaikutus. Haluaisin nähdä itseni sellaisena tyyppinä, joka tulee kaikkien kanssa toimeen. Jos tahdot nähdä ihmisen vain vanhana haahkana, sellainen hän sinulle myös on.”

Mikaela Remes/Kaskas Media