Lukioaika on sivistänyt ja aikuistanut Laurin mukaan. - Kyky omiin valintoihin ja vastuunottoon ovat kasvaneet vuosien varrella. Laurin mukaan oma moraalikäsitys on vahvistunut, se, millaisena haluaa nähdä itsensä ja suhteensa toisiin. Kodin tavat ja arvot tietenkin ovat taustalla. – Meillä on aina saanut tehdä asioita, mutta ollaan puhuttu siitä, mikä on oikein ja väärin. On myös puhuttu, mihin jotkut asiat perustuvat, vaikka lakeihin. Virheitä saa tehdä, mutta niistä oppii, miten jatkossa ei kannata toimia.

Noin kuusi helsinkiläisnuorta kymmenestä kokee kouluterveyskyselyn mukaan, että keskusteluyhteys vanhempiin toimii hyvin. Pojat kokevat tyttöjä useammin, että vuorovaikutus vanhempien kanssa sujuu hyvin.

Aikuistuminen on Laurin mielestä paljon oman motivaation ja tahdon löytymistä ja sitä, että alkaa tehdä asioita itse. – Kädestä pitäen ei kannata viedä tekemään ja hoitamaan asioita, omatoimisuus ei välttämättä siitä kasva. 

Laurin kokemusten mukaan kaupunki ei aina huomaa sitä, että tänne tullaan jo tosi nuorena esimerkiksi lukioon opiskelemaan ja asumaan yksin. Tilastojen mukaan 15–19-vuotiaita muuttaa Helsinkiin muualta Suomesta noin 3 000 ja ulkomailta noin 300 vuosittain.  - Kaikilla ei ole kaupungissa sukulaisia ja aloittaminen uudessa voi olla hankalaa.

Sisäilma haasteena oppimisympäristössä

Lauria vaivaa huono sisäilma. – Koululla piti alkaa sisäilmaremontti jo kaksi vuotta sitten, nyt se on tulossa. Pystyn olemaan koululla tunnin, toisen parakilla. Koulun käynti on taktikointia sen suhteen, milloin on tarpeellisinta olla paikalla. Opettajat ymmärtävät tilanteen ja osan kursseista teen itsenäisesti. Home- ja sisäilmaongelmien ratkaisemista Lauri pitää yhtenä tärkeimmistä nuorten arkeen vaikuttamista asioista. – Lääkärin lausunnosta on hyötyä myös tulevaisuudessa, koska altistumisen jälkeen oireet voivat tulla muuallakin, vaikka varusmiespalvelun aikana.

Lukiolaisilla on kouluterveystutkimuksen mukaan muita koulutusasteita enemmän vaikeuksia läksyjen teossa ja kokeisiin valmistautumisessa, yli kolmannes lukiolaisista kokee nämä vaikeaksi. Lukiolaisille on myös muita vaikeampaa löytää itselle sopiva opiskelutapa ja suorittaa omatoimisuutta vaativia tehtäviä. Lauri otti itse puheeksi oppimiseen liittyvät pulmansa lukiossa opon kanssa. – Huomasin, että sellainen tehtävä, jossa annettiin artikkeli, josta piti poimia viisi tärkeintä sanaa tai asiaa ja kirjoittaa niistä oma teksti, tuntui alussa vaikealta. Mitä siitä pitäs poimia?

Tietokoneen käyttö ei varsinaisesti tunnu Laurista helpotukselta oppimisen pulmiin, koska sitä edellytetään nyt kaikilta. Joidenkin asioiden kanssa Laurin pitää tehdä vähän enemmän työtä, mutta hän suhtautuu opintoihinsa ja tulevaisuuteensa myönteisesti. Oppimateriaalien digitalisointi mietityttää. – Olen enemmän kirjaihmisiä. Lukiossa tarvitaan läppäri tai tabletti ja kaikilla ei niitä ole. Yhteydet voivat pätkiä, akku voi olla lataamatta ja kaikkea muuta voi tapahtua tekniikan kanssa.  Toisaalta Lauri toteaa, että oppikirjojen hinnat ovat nousseet siitä kun hän aloitti lukion. Uuden opetussuunnitelman mukaisia kirjoja ei saa vielä käytettyinäkään. Sekin voi olla joillekin hankalaa.

Toinen digitaalisuus

Lauri on pelannut tietokoneella koko ikänsä ja ollut järjestämässä laneja.  - Aiemmin pelaamisesta puhuttaessa mietittiin, ovatko pelit hyviä vai pahoja, sitten kannustettiin vanhempia mukaan pelaamaan, sitten tuli vaihe, jossa puhuttiin, mitä pelatessa oppii ja nyt pelaamisesta puhutaan on eSporttina. 

Lauri pelaa esimerkiksi verkossa moninpelejä   ”viisi vastaan viisi” – porukoilla, joissa pitää ennakoida tilanteita. Lanien järjestäminen on opettanut paljon. – Kun nuorempana saimme idean, piti neuvotella ja sopia asioista nuorisotalolla. Vieläkin niiden järjestäminen on sivuharrastuksena mukavaa, on kiva kun pääsee toteuttamaan niitä kaveriporukassa.  Silloin tällöin lanittaminen on kivaa, yks päivä menee, mutta kaksi päivää jo koettelee, Lauri sanoo hymyillen. – Loppupeleissa kyllästyn jossain vaiheessa, peli käy toistamaan itseään. Pelien grafiikat ovat kehittyneet vuosien aikana ja ne ovatkin enemmän taidetta. 

Lauri harrastaa valokuvaamista ja on sen kautta saanut keikkatöitä. – Olen koettanut tarttua tilaisuuksiin ja päästä sitä kautta kokemaan uusia asioita.  Esimerkiksi olen päässyt kuvaamaan Tubeconiin. Valokuvaaminen on Laurista hieno tapa tarkkailla maailmaa ja luontoa. - Joskus hyvän kuvan saamiseen menee todella pitkä aika.

Helsinki

Nuorena aikuisena Laurista Helsingissä on kivaa. Arjessa tärkeää on se, että on tilaa hengittää ja löytää momentit, joissa voi olla rauhassa ja tehdä omia juttuja, joista tykkää. – Voi pelailla tietokoneella tai mennä ulos kuvaamaan. Laurin kaveriporukka on kiinteä, osa ihan lapsuudesta ja osa nuoruuden aikana porukkaan tullutta.  - Yhteyttä pidetään myös whatupissa.

Lauri kulkee usein paikasta toiseen cruiserilla, kaappiin mahtuvalla skeittilaudalla. - On helppo vaan napata lauta ja kruisata vaikka kauppaan ja takas.

Skeittaaminen alkoi jo pienenä ja jossain vaiheessa Lauri osallistui Tullikirjurin skeittipuistossa järjestetylle kurssille. – Sen jälkeen uskalsin enemmän, mennä laudalla halfpipestakin. Vuosien varrella Laurilla on ollut useampia lautoja ja hän on myös koonnut itselleen laudan, joka oli parempi kuin kaupasta ostetut.

Kaupungissa tapahtuu aika paljon kaikenlaista, mutta maksuttomia tapahtumia täysi-ikäisille opiskelijoille ei ole Laurista kovin paljon.

– Kaupungissa voisi olla enemmän erilaisia eksoottisia tapahtumia. Toisaalta pitäs voida kokeilla erilaisia asioita, yksittäisiä kertoja. Ja joillekin lajeille, vaikka airsoftaukselle, olisi hyvä olla tilapäisiä harrastustiloja vaikka puistoissa. Airsoftaukseen liittyy asioita, jonka vuoksi sen harrastaminen esimerkiksi keskustassa on hankalaa, kuula-asetta esimerkiksi pitää kuljettaa niin kuin oikeaakin asetta. Ja viimeaikaiset väkivallan teot tietenkin voivat vaikuttaa tällaisten harrastusmahdollisuuksien lisäämiseen. Mutta kokeiluluontoisia tapahtumia erilaisille lajeille ja tekemiselle olisi hyvä järjestää, antaa sellaiseen tekemiseen paikka ja mahdollisuus rakentaa väliaikaisia tiloja eri asioille.

Nuoruuteen kuuluu myös tulevaisuuden pohtiminen. Lauri on yksi nuorista aikuisista, joita opiskelu myös ulkomailla kiinnostaa. – Jotain luovaa alaa olen ajatellut, esimerkiksi sisustusarkki voisi olla mukavaa. Norjassa on esimerkiksi yksi kiinnostava yliopisto, he kävivät esittelemässä toimintaansa koululla.

Teksti Pirjo Mattila 25.8.2017
Kuvat Pirjo Mattila ja Lauri Tiainen

Helsinki ei ihan uusi kaupunki Sannille ole. Hänellä on jo kolmatta vuotta HJK:n kausikortti ja matseissa on käyty säännöllisesti. Jalkapallojoukkue ja sen fanittaminen ovat tehneet kaupungista Sannille läheisen ja siihen on syntynyt tunneside jo ennen muuttoa.

- Olen aina tiennyt, että jossain vaiheessa muutan Helsinkiin. Hyvinkää on kyllä kiva paikka, varsinkin lapsena, kun on helppo liikkua itse. Mutta jos haluaa isompaan kaupunkiin, en koskaan ajatellut, että olisi muuta vaihtoehtoa kuin Helsinki.

Sanni on ennen nykyisten opintojen alkua ehtinyt opiskella jo matkailualaa. Siihen liittyvän työharjoittelun hän teki Barcelonassa, missä hän asui aivan kaupungin keskustassa, keskellä ihmispaljoutta ja turisteja. Sen kokemuksen jälkeen Sanni koki vahvasti, ettei muuta vaihtoehtoa oikeastaan ollut, kuin muutto Helsinkiin. Lapsuuskodista omilleen muutto on mennyt sujuvasti, pulmia ovat tuottaneet käytännön asioista ainoastaan erilainen imuri ja pakastimen sulattaminen.

Opitut rutiinit helpottavat elämänhallintaa

Rita Jähi on psykologi ja psykoterapeutti Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YTHS:ssä. Hän tapaa työssään vastaanotolla nuoria, joilla on vaikeuksia esimerkiksi itsenäistymisen tai elämänhallinnan kanssa niin paljon, että se vaikuttaa opiskeluun. Jähi korostaa kuitenkin, että valtaosalla nuoria muuttaminen omilleen tapahtuu optimistisissa merkeissä.

- Tavallisesti muuttoon liittyy uusi opiskelupaikka tai uusi työpaikka. Nuorilla on toki ristiriitaisiakin toiveita ja tarpeita, jotka vaikuttavat siihen, miten hyvin itsenäistyminen onnistuu. Tähän vaiheeseen sisältyy aina kehitystä eteenpäin vievä voima eli itsenäistyminen ja toisaalta tuen tarve. Siinä välimaastossa nuori tekee ratkaisuja elämässään. Eri nuorilla on oman elämänhistorian ja taustansa vuoksi erilaiset voimavarat ja mahdollisuudet irtautumiseen.

Psykologi Rita Jähi korostaa erityisesti lapsuudenkodin merkitystä siinä, kuinka hyvin itsenäistyminen onnistuu. Kun kotona on opittu esimerkiksi arjessa toistuvat tietyt rutiinit, siltä pohjalta on helpompi alkaa suunnitella, mitä lapsuudenkodista haluaa ottaa omaan päivittäiseen elämäänsä.

- Itsenäistyessä joutuu vastatusten sen kanssa miten järjestää oman arjen, Jähi kuvaa. Se vaatii paljon. Pitää ottaa vastuu ajankäytöstä, olla tavoitteellinen, laskea mihin raha riittää ja pitää itsestään huolta esimerkiksi syömällä säännöllisesti ja nukkumalla. Hyvät raamit antavat mahdollisuuden sitten irrotella, mikä kuuluu nuoruuteen. Kun tämä elämänhallinnan malli on kotona sisäistetty, se helpottaa.

Kavereiden merkitys suuri opiskelijoillakin

On hyvin tavallista, että muutto omilleen tapahtuu vaiheittain. Aluksi lapsuudenperheen luona käydään useammin, esimerkiksi viikonloppuisin. Vähitellen käynnit harvenevat, kun opiskelupiireistä löytyy kavereita, jotka muodostavat uuden tärkeän sosiaalisen verkoston. Sannille opiskelujen alku on ollut niin mukavaa, että koti-ikävää ei ainakaan vielä ole tullut.

- Veljeni muutti kotoa kaksi vuotta sitten. Hän on käynyt sen jälkeen kotona ehkä joka toinen kuukausi, ajattelin itse käydä myös suhteellisen samaan tahtiin. Oikeastaan koti-ikävää ei oikein saa aikaiseksi, kun kaikki yhteydenpito on niin helppoa nykyään ja huomaamattaankin on koko ajan yhteydessä perheeseen. Minulla on ajatus että jos haluan, pääsen kotiin helposti.

Psykologi Rita Jähi YTHS:stä korostaa sosiaalisuuden merkitystä itsenäistymisen onnistumisessa. Jos integroituminen opiskelijayhteisöön häiriytyy tavalla tai toisella, se tietää ongelmia.

- Toiset ihmiset kannattelevat meitä. Tietysti ihmisillä on erilaiset tarpeet, joillekin riittää yksi ystävä. Mutta jos vertaa esimerkiksi murrosikään, jossa tapahtuu myös itsenäistymistä, jos nuorella silloin on se oma ystäväporukka, on helpompi irrottautua vanhemmista. Itsenäistyvälle nuorelle tilanne on sama.

Teksti: Anna Gustafsson toimittaja, Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus
Kuva: Minna Manninen

”Meillä on melkein koko ajan meneillään joku keskustelu Whatsappissa. Ryhmäkeskusteluita on useita ja puhelimeni piippaa paljon”, kertoo Fadumo, 17. Hän on tutustunut kaveriporukkaansa viimeisenä, kun vaihtoi muiden tyttöjen kanssa samaan kouluun neljännellä luokalla.

”Usein keskusteluissamme on vaikka kaksi sanaa somalia ja kolme sanaa suomea. Suomea on helpompi kirjoittaa”, Amal, 16, kertoo. Kaikki neljä tyttöä ovat kasvaneet Kontulassa.

Jo omillaan asuvan Maryanin, 19, moni kaveri on samasta naapurustosta, ja muidenkin tyttöjen kaveripiiri on peräisin ala-asteelta ja jopa päiväkodista. Kaverit ovat tytöille tärkeitä. ”Täytyyhän sitä ihmisellä aina yksi BFF olla”, Maryan nauraa. “Tai montakin”, Amal, 16, täydentää.

Nelihenkinen ystäväporukka on tytöistä koostuvaksi kaveriporukaksi jo melko suuri. Tytöille on yleensä tyypillisempää vietää aikaa pienemmässä porukassa, kun pojat viihtyvät isommissa ryhmissä. Helsinkiläisnuorten ystävätilanne on yleisesti kuitenkin hyvä, sillä lähes jokaisella nuorella on vähintään yksi läheinen ystävä, jonka kanssa jakaa murheet.

Häät ovat usein kuin festarit

Tytöt käyvät kavereiden kanssa paljon kahvilassa, syömässä tai leffassa. “Juoruamme paljon ja pidämme kunnon Martta-iltoja”, Maryan hymyilee.

Elokuvissakäynti on ollut tytöille aina tärkeää. Sinne he ovat saaneet vanhemmiltaan helposti luvan lähteä, vaikka muuten kotipuolessa ei ole pidetty myöhään kaupungilla liikkumisesta.

”Nuorempana pyrimme aina menemään viimeisiin näytöksiin. Se oli sellaista nuorten kapinointia”, Maryan kertoo. Tytöt käyvät monesti ennen elokuvia syömässä ja juttelemassa jossain. Myöhäisimmän näytöksen jälkeen niin ei viitsi enää tehdä.

”Muuten hengailemme paljon kavereiden luona tai sitten ihan ulkona. Joskus pelaamme pleikkaa. Onneksi asumme lähekkäin”, Ikran, 16, kertoo.

Tyttöjä ei baareissa käyminen kiinnosta, mutta bileitä ei heidän elämästään puutu. Somalit juhlivat häitä usein isosti. Häihin vanhemmat päästävät nuoriaan mielellään. “Häihin meno on välillä kuin menisi jollekin kunnon festareille,” ystävykset nauravat.

Yhdessä myös opiskellaan

Fadumo, Amal ja Ikran opiskelevat nyt ensimmäistä vuotta kaksoistutkintoa. Fadumo ja Amal opiskelevat lukio-opintojen lisäksi laboranteiksi ja Ikran merkonomiksi.

”Koeviikoilla luemme yhdessä, sillä joku osaa aina jotain ainetta paremmin kuin muut. Siten voimme opettaa toisiamme”, Fadumo sanoo.

Nelikosta Maryan on jo naimisissa ja hänellä on kaksi lasta. Lapsien myötä Maryan on hakeutunut muiden samassa elämäntilanteessa olevien somalinaisten seuraan. Kokemuksia on ollut helppo ja kiva jakaa samanhenkisten ihmisten kanssa.

Jokaisen tytön kaveripiiriin kuuluu tasaisesti somaleita ja kokonaan suomalaisia ystäviä. Kaikki neljä ovat uusien elämäntilanteiden myötä saaneet uusia ystäviä. Silti myös vanhojen ystävien kanssa tulee vietettyä paljon aikaa. Amal pitää tärkeänä, että suhde vanhoihinkin kavereihin säilyy. “Uudet kaverit eivät ole vielä niin hyviä kuin vanhat.”

Enni Sahlman/Kaskas Media

Kaisla, 24, kom in på universitetet direkt efter att hon skrivit studenten år 2009. Det året fortsatte endast 33 procent av helsingforsstuderandena till vidare utbildning genast efter att ha fått sin studentmössa. År 2011 sjönk siffran till 32,5 procent. Däremot har dryga 50 procent återvänt till skolbänken året efter skrivningarna.

 Ingen av Kaislas vänner sökte till samma utbildning som hon. Det störde henne inte, eftersom hon var säker på sin studieinriktning.

"Jag ville jobba inom vårdbranschen men en karriär som läkare eller sjukvårdare kändes inte rätt. Jag bestämde mig för att bli farmaceut, eftersom det är en yrkesgrupp som sysslar med prydligt pappersjobb och samtidigt främjar människors välbefinnande."

 Det första halvåret åkte Kaisla mellan skolan och sitt barndomshem i Kyrkslätt tills hon flyttade till en egen lägenhet i Berghäll. Liksom de nio av tio under 25-åriga helsingforsungdomar som bor för sig själva, hyr hon en liten lägenhet som hon hittat på den fria marknaden.

 Kaisla tillhör också de 7 procent av 20–24-åriga helsingforsare som har högskole-examen. Just är hon tillsvidareanställd, men planerar att bli magister – dock i en helt annan bransch.

 "Farmacie magistrar jobbar i chefsposition, men jag är inte särskilt intresserad av administrativt arbete. Jag har funderat på att söka mig till en teknisk utbildning på Aalto universitet. Genom att läsa mig till ingenjör kunde jag jobba inom läkemedelsutveckling", säger hon.

 För tillfället är det ändå så roligt på jobbet att hon inte har bråttom. Skolan får vänta åtminstone i ett år till.

 Arbetet har en positiv inverkan

 Kaisla berättar att det finns gott om jobb inom apotekbranschen och att det är vanligt för studeranden att få jobb vid sidan av studierna. Hon började jobba nästan genast efter att hon kommit in på utbildningen år 2009. Kaisla hade tur, eftersom ungdomarnas sysselsättningsläge i Helsingfors försämrades samma år på grund av den ekonomiska recessionen.

 "Under mina studier fick jag jobb på ett apotek och där fick jag ta hand om kassan och göra annat praktiskt arbete, som att packa upp leveranser och lägga dem på hyllan."

 Kaisla tror att arbetet haft en inverkan på studierna, men främst en positiv sådan.

 "Tack vare jobbet har jag effektivare kunnat ta till mig information då jag sett hur teorin tillämpas i det praktiska arbetet. Det har till exempel varit enkelt att lära sig hur man gör läkemedelsräkningar, eftersom jag sett att det faktiskt handlar om att sälja medicin åt folk, och då har man inte råd med misstag."

Som en fisk i vattnet bland medelålders kollegor

För ett halvår sedan jobbade Kaisla i en arbetsgemenskap där bara en kollega var i samma åldersklass. Alla förutom chefen hade fyllt fyrtio. Ändå kände Kaisla sig aldrig utanför.

"Vi hade en väldigt avslappnad och öppen atmosfär. Vi kunde snacka om allt."

Ibland gav åldersskillnaden upphov till skämt.

 "Vissa av mina arbetskamrater kallade mig skämtsamt för sin bebis, eftersom jag lyckades lida av alla världens barnsjukdomar", skrattar hon.

 Trots att de mer erfarna fått auktoritet med åldern har bättre kännedom om specialfall, gick informationen i båda riktningar, berättar Kaisla. Arbetsgemenskapen förstod att ta vara på den nyexaminerades kunskap.

 "Jag har trots allt den färskaste informationen från en bransch som hela tiden utvecklas. Det var roligt att se att min kunskap intresserade andra."

 En av de få tillfällen där Kaisla märkte av åldersskillnaden var då det gällde att handskas med datateknik.

 "Elektroniska förändringar, såsom e-receptet, var utmanande för en del. Jag kunde snabbare ta sådana till mig och sedan hjälpa andra."

 Den egna attityden avgör

 Förra hösten slogs Kaislas arbetsplats ihop med ett annat apotek. Trots att läget är nytt, finns de gamla kollegerna fortfarande kvar och arbetsgemenskapen har fått tillskott av nya arbetskamrater i olika åldrar. Ändå diskuteras de mest personliga angelägenheterna gamla kolleger emellan.

 "När man umgås med folk dagligen under två och ett halvt år, lär man känna dem och vet att man kan tala konfidentiellt."

 Kaisla upplever inte att åldersfrågan är relevant.

 "Visst talar vi om familjen, men lika ofta snackar vi böcker, musik, väskor, kläder och smink. Alltså samma saker som jag diskuterar med mina jämnåriga kompisar."

 Kaisla tror att hon själv har nyckeln till att komma överens med människor i olika sammanhang.

 "Den egna attityden mot andra människor har en enorm påverkan. Jag betraktar mig som en person som kommer överens med alla. Om man går in med attityden att någon är en gammal kossa kommer hon också att förbli det.."

Mikaela Remes/Kaskas Media

“Ystävällinen, luotettava ja kertoo huolistaan.”

Näin 15-vuotias Eetu kuvailee hyvää ystävää. Meilahden yläasteen viimeistä luokkaa käyvä helsinkiläinen harrastaa teatteria Annantalolla, vaikuttaa Ruudin ydinryhmässä ja treenaa karatea arkipäivinä. Jokaisesta on tarttunut mukaan kuvailun mukaisia hyviä ystäviä.

Harrastuskaverit ovat Eetulle suuri voimavara ja syy lähteä harjoituksiin harmainakin päivinä.

“He ovat hyvää seuraa ja tsemppaamme toisiamme tarvittaessa. Karatessa tehdään paljon harjoituksia ryhmässä ja pareittain. On kiva, että niitä voi tehdä mahtavien tyyppien kanssa.”

Hyvät tyypit innostavat harrastamaan

Helsinkiläisnuorista kaikkein eniten liikuntaa harrastavat peruskoulun pojat. Eetu ei ole poikkeus tilastoon. Hän on harrastanut karatea muutaman vuoden, ja kehittynyt siinä jo maajoukkuetason urheilijaksi.

Plakkarissa on sininen vyö. Se tarkoittaa sitä, että seitsemästä taitotasosta on suoritettu viisi. “Olen kilpaillut muutamissa Suomen-mestaruuskisoissa, ja sain kerran hopeaa”, Eetu kertoo.

Hän treenaa karateta kolmesti viikossa ja on kilpaillut myös ulkomailla. Peruskoulun ja lukion nuorista noin seitsemän kymmenestä harrastaakin liikuntaa ainakin kaksi kertaa viikossa vähintään tunnin ajan.

Eetu on käynyt maajoukkueleireillä asti harjoittelemassa, muttei kuulu itse joukkueeseen.

“En ole varma, tähtäänkö maajoukkueeseen, kun on niin paljon muutakin. Siihen menisi niin paljon aikaa”, hän pohtii.

Vaikkei karate ehkä ole Eetun kutsumus, se antaa paljon. “Olen saanut hyviä ystäviä karaten parista”, hän kertoo. “Oikeastaan yksi pääsyy, miksi harrastan sitä, on hyvät tyypit. Ilman niitä olisi varmaan aika ikävää.”

Ystäville pitää voida puhua kaikesta

Ensi vuonna Eetu pääsee peruskoulusta. Ilmaisutaito on hänelle läheinen aihe, minkä vuoksi hän on miettinyt hakevansa Kallion lukioon. Nykyistä tahtia voi olla haasteellista jatkaa, ja nähtäväksi jää, pitääkö jostain karsia. Varmaa on, että ystävyyssuhteista ei pidä.

Yhdeksällä nuorella kymmenestä on yksi tai useampi läheinen ystävä, jonka kanssa voi keskustella luottamuksellisesti lähes kaikista omista asioista. Eetu kokeekin voivansa puhua kavereilleen kaikesta, mikä päähän pälkähtää. “Kyllä pojatkin jakavat asioita toisilleen”, hän hymähtää.

Kristiina Markkanen/Kaskas Media

Annikalla on iso kaveriporukka, jonka kanssa hengaillaan idässä ja keskustassa, kavereiden luona ja Stadissa.  Vaikka Annika ja kaverit viettävät aikaa keskustassa, epäilyttäviin paikkoihin ei mennä.

- Mun mielestä omalla toiminnallaan voi aika paljon vaikuttaa siihen, kuinka turvalliseksi olonsa tuntee. Ei kannata esimerkiksi jäädä tuijottamaan ketään ja kannattaa lähteä pois, jos joku epäilyttävä tyyppi tulee juttelemaan.

Nuoriso-ohjaaja Jari Miettinen Asemanseudusta on samoilla linjoilla.

- Turvataitoja voi opetella esimerkiksi juttelemalla muiden nuorten ja aikuisten kanssa. Kiinnittämällä huomiota siihen, missä liikut, kenen kanssa ja miten käyttäydyt, on Helsingin keskustassa aika turvassa.

Helsinkiläisnuorten turvallisuuskokemuksista kertovan indikaattorin mukaan tytöt kokevat enemmän turvattomuutta keskustassa ja omalla asuinalueellaan kuin pojat, mutta keskusta-alueella suunta on kääntymässä; poikien turvattomuuskokemukset keskustassa ovat lisääntyneet kun taas tyttöjen vähentyneet.

Huumeita ja rasismia

Annina pyörii kavereiden kanssa Espalla ja Stockan nurkilla. Kampin keskuksessa nuoret eivät juuri enää liiku, ja Kansalaistorille Annika ei ole kokenut tarvetta mennä. Jari tietää Kansalaistorin kuviot, sillä hän käy harva se ilta jututtamassa siellä nuoria.

- Nuoret ovat iältään 13–30-vuotiaita. Monikymmenpäisessä porukassa on monia eri ryhmiä, joko kuulut ryhmään tai et. Siellä pyörii huumeita ja muita päihteitä, ja osalla nuorista on rikostaustaa. Olen nähnyt esimerkiksi nuoria tyttöjä, jotka ovat tulleet kavereiden mukana porukkaan. Valitettavasti uusi jengi tekee pian kaltaisekseen.

Huumeita myydään myös muualla. Annika on nähnyt kaupan käyvän esimerkiksi metroasemilla. 

Rasismia näkyy kaduilla joka päivä, mutta se ei välttämättä ole lisääntynyt. Keskustassa liikkuu myös ulkomaalaisvastaisia ryhmittymiä.

-          Tiedän, että eri jengien välillä on ollut rasistisia yhteenottoja, Annika sanoo.    

Tappeluita videoidaan ja laitetaan YouTubeen, mikä Jarin mielestä on huolestuttavaa. Muutenkin sosiaalinen media luo turvattomuutta, Annikan mielestä jopa enemmän kuin reaalimaailma.

- Se on oma maailmansa, jossa voit olla ihan eri ihminen kuin oikeasti olet, ja siellä ikävät asiat leviää tosi nopeasti.  

Annikalla on hyvä vinkki kaikille nuorille:

- Älä laita someen itsestäsi mitään, mitä et voisi näyttää omalle mummollesi.

Aikuiset luovat uhkaavia tilanteita

Annikalla on kotiintuloajat, viikolla puoli kymmeneltä ja viikonloppuisin tuntia myöhemmin.     

- Mulle ei ole koskaan tapahtunut mitään pahaa, mutta on turvallinen olo, kun on kaverit lähellä ja puhelin taskussa. Joskus olen myöhään illalla kävellyt yksin kotiin eikä ihmisiä ole näkynyt missään. Silloin on vähän pelottanut.

Annikan mukaan aikuiset saattavat aiheuttaa turvattomuudentunnetta esimerkiksi humalassa tai vihamielisellä asenteellaan.

- Joskus aikuiset huutaa meille, kun me liikutaan isossa porukassa, Annina sanoo.

Isot porukat näyttävät uhkaavammilta kuin ne oikeasti ovat. Siksi Jarin mielestä aikuiset voisivat miettiä asenteitaan nuoria kohtaan.

Katutyössä nuoriso-ohjaajat kulkevat aina pareittain. Silloin on kaksi silmäparia tarkkailemassa ympäristöä. Omasta turvallisuudesta on myös pidettävä huolta.

- Jos tilanne käy uhkaavaksi, nuoriso-ohjaaja vetäytyy taka-alalle ja tilanteen hoitaa poliisi. Tällaisia tilanteita tulee kuitenkin harvoin. Ja läheskään aina ei ole kyse nuorten kahakoista vaan aikuisten uhkailuista, Jari sanoo.

Helsinkiläisnuorten väkivaltakokemuksista kertovan indikaattorin mukaan poikien ja tyttöjen väkivaltakokemukset ovat erilaisia. Tytöillä se on usein seksuaalista ahdistelua ja väkivaltaa. Pojat puolestaan kokevat väkivaltaa kaduilla ja muissa julkisissa tiloissa.

 Mikä luo turvallisuudentunnetta?

Nuorten kokemustiedon työkirjasta nousee esille, että nuorille turvallisuutta luovat kaverit, perhe ja se, että pystyy luottamaan muihin ihmisiin.

- Turvallisuus luo hyvän olon tunnetta, ei tarvitse varoa tai panikoida, voi olla rauhassa, Annika kuvailee.

Annikan mielestä aikuisten voisivat painottaa nuorille enemmän sitä, miten nuoret voivat oikeasti vaikuttaa omaan turvallisuuteensa.

- Ei tarvitse mennä mukaan toisten tekemiin tyhmiin juttuihin. Itse on tiedettävä raja, mikä on turvallista, mikä oikein ja mikä väärin. 

Teksti: Ulla Paukku
Kuva: Jonna Pennanen